Nikotiinikorvaushoitotuotteet

Tupakoinnin lopettaminen

Mikäli tavoitteesi on päästä tupakasta eroon on hyvä käyttää kaikki mahdolliset apukeinot joita on markkinoilla saatavissa. Tässä artikkelissa vertailemme erilaisia nikotiinikorvaushoitotuotteita perinteisestä tupakasta eroon pääsemisen apukeinona. Mikäli pääset jollakin vaihtoehtoisella nikotiinituotteella tupakoinnista eroon se on aina todella positiivinen tapahtuma oman terveytesi kannalta.

Sähkötupakka tupakoinnin lopettamisen apuna

Sähkötupakka on ollut markkinoilla noin kymmenisen vuotta tällä hetkellä ja saanut paljon ääniä puolesta ja vastaan. EU:n tupakkadirektiivin päivittymisen myötä kyseisille tuotteille tuli merkittävästi vaatimuksia sekä rajoituksia joilla taataan että kuluttajille ei päädy muita kuin tiukan TPD-standardin läpäisseitä tuotteita.

Vaikka sähkötupakka onkin todettu todella toimivaksi keinoksi lopettaa tupakointi, useat maat EU:ssa ovat rankaisseet kyseisen tuotteiden käyttäjiä mielipuolisella verotuksella joka saattaa tehdä kyseisen keinon käytöstä liian kallista keskivertokuluttajan lompakolle.

Sähkötupakkalaitteet saattavat olla myös monimutkaisilta tuntuvia kokonaisuuksia mikäli aiheeseen ei ole perehtynyt ja tämä saattaa pelottaa tupakoitsijoita toimivaan mutta hankalaksi tehtyyn korvaushoitotuotteeseen siirtymiseksi.

Nikotiinipurukumi tupakoinnin lopettamisen apuna

Nikotiinipurukumi on kenties tunnetuin korvaushoitotuote jota on markkinoitu pitkään toimivana keinona tupakoinnin lopettamisen apuna. Vaikka tuote onkin saanut mediassa paljon näkyvyyttä ja lääkäreiltä suosituksia, kannattaa muistaa että kyseiset tuotteet tulevat samoilta lääkefirmoilta jotka maksavat muunmuassa konsulttipalkkioita näille samoille lääkäreille jotka tuotetta suosittelevat.

Tutkimusten mukaan myöskin tupakoinnin lopettamisen onnistumisprosentti on todella heikko verrattuna muihin korvaushoitotuotteisiin.

Champix tabletti tupakoinnin lopettamisen apuna

Champixia suositellaan tupakoitsijoille jotka haluavat tästä pitkäaikaisesta pahasta tavasta eroon toimivimpana ratkaisuna. Tuotteen toimivuuteen emme ota kantaa, mikäli tätä keinoa harkitset kannattaa kiinnittää huomiota tuotteen mahdollisiin sivuvaikutuksiin.

Champix aiheuttaa usein pahoinvointia, päänsärkyä, unihäiriöitä ja poikkeavia unia. Lisäksi se voi väsyttää, aiheuttaa huimausta, kuivattaa suuta ja aiheuttaa vatsaoireita, kuten oksentelua, ripulia, ummetusta ja mahakipuja.

Lisäksi kyseinen tuote aiheuttaa usein todella rankkoja psyykkisiä oireita, suosittelemme mieluummin turvautumaan mihin tahansa muuhun apuun näiden sivuvaikutusten johdosta.

Nikotiinipussit tupakoinnin lopettamisen apuna

Tuorein tuote markkinoilla on tällä hetkellä nikotiinipussit, ne ovat perinteisen pussinuuskan tapaan käytettäviä nikotiiniannospusseja, jotka eivät kuitenkaan sisällä tupakkaa. Käyttötapansa johdosta ne ovat loistava keino myös perinteisen nuuskan, kuten esimerkiksi Odensin käytön lopettamiseen.

Suomessa kyseisiä tuotteita ei valitettavasti ole myynnissä kaupoissa tai apteekeissa, näitä tuotteita voi kuitenkin tilata verkkokaupoista jotka kyseisiä tuotteita myyvät. Nikotiinipussit ovat sen verran uusi tuote että pitkäaikaista dataa ei ole vielä saatavissa onnistumisprosenteista, kuitenkin käyttäjien kokemuksien perusteella tässä saattaa olla potentiaalisesti toimivin keino tupakoinnista eroon pääsemiseksi.

Nikotiinipussien annosvahvuuden suhteen tulee kuitenkin olla tarkkana kun tilaat tuotteita, mikäli tilaat liian vahvoja nikotiinipusseja ne rinnastetaan reseptilääkkeisiin. Turvallisin tapa tilata nikotiinipusseja on käyttää esimerkiksi www.nikotiinipussit.com ja www.nicofy.com verkkokauppoja jotka ovat suunnattu kotimaisille kuluttajille ja kauppojen valikoimissa ei ole tuotteita joita ei saa tilata Suomeen.

One thought on “Nikotiinikorvaushoitotuotteet

  1. Teppo Saaranen says:

    Tuo Champix on aivan hirveää myrkkyä, ystäväni sai siitä todella vakavat sivuvaikutukset ja näin sivusta seuranneena en suosittele tuota kenellekkään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *