Nikotiinilaastari

Nicorette depotlaastari

Tietoa nikotiinilaastarista

Nikotiinilaastari on tuote, joka on tarkoitettu auttamaan tupakasta eroon pyrkiviä ihmisiä mahdollisten nikotiinivieroitusoireiden hoidossa. Nikotiinilaastari on yksi vanhimmista kyseiseen tarkoitukseen kehitetyistä korvaushoitotuotteista, se kehitettiin jo 1990-luvun alkupuolella.

Nikotiinilaastarit ajautuvat samaan kategoriaan tupakoinnin lopetuksen yhteydessä, kuten esimerkiksi seuraavat tuotteet:

Nikotiinilaastari saatavuus

Kyseisiä jo kolmekymmentä vuotta markkinoilla olleita tuotteita saa Suomessa nykyään kioskeista, ruokakaupoista sekä apteekeista. Yksi syy tuotteen aiemmalle suosiolle lieneekin se, että sitä on ollut helposti saatavissa. Tutkimusten mukaan onnistumisprosentti tupakoinnin lopettamisessa ei kuitenkaan ole kovin mairitteleva laastareiden osalta.

Nikotiinilaastarin käyttö

Depotlaastaria käytetään periaatteessa samalla tavalla kuin normaaliakin laastaria, erona tietenkin se, että normaalilla laastarilla pyritään suojaamaan haavaa tai muuten kipeää aluetta iholla.

Nikotiinilaastari asetetaan iholle terveeseen kohtaan, josta se alkaa luovuttaa hiljalleen nikotiinia ihon läpi käyttäjän kehoon. Nikotiiniannoksen imeytyminen on kohtalaisen tasaista ympäri käyttöajan joten ns. nikotiinipiikkejä ei tule käyttäjälle missään vaiheessa.

Nikotiinilaastareiden valikoima on melko laaja, niitä löytyy erilaisilla kriteereillä, ominaisuudet vaihtelevat esimerkiksi näiden asioiden suhteen:

  • Nikotiinilaastarin suositeltu käyttöaika, esimerkiksi 16-24 tuntia kerrallaan.
  • Nikotiinilaastarin vahvuus, eli kuinka monta milligrammaa nikotiinia on yhdessä laastarissa. Yleisimmät vahvuudet ovat 7, 10, 14, 15, 21 ja 25 milligrammaa.
  • Laastarin fyysinen koko.
  • Erilaiset värisävyt laastareissa.

Depotlaastareita käytetään yleensä paikassa johon se on helppo laittaa ja ottaa pois, rintakehä sekä olkavarsi ovat melko suosittuja paikkoja laastarin käytölle. Nikotiini imeytyy mistä tahansa osasta kehoa ihon läpi, sinäällään sillä ei siis ole merkitystä mihin kohtaan kroppaa laastarin asettaa.

Nikotiinilaastaria voi käyttää nikotiinikorvaushoidossa
Nicorette nikotiinia sisältävät depotlaastarit voivat auttaa tupakoinnin lopettamisessa.

Nikotiinilaastarin hyvät puolet

Depotlaastarin käyttö tupakoinnista eroon pääsemisen yhteydessä on ollut melko yleinen tapa kokeilla pääsisikö pahasta tavasta eroon. Laastareilla nikotiinin annostelu kehoon on todella tasaista koko käyttöjakson ajan, tämä voi tietysti olla ongelma mikäli nauttii kovista hetkellisistä nikotiinipiikeistä.

Käyttöaika on etu, yksi laastari voi kestää jopa vuorokauden verran ilman että sitä tarvitsee vaihtaa uuteen. Käyttöajan lisäksi yksi positiivinen puoli on tuotteen käyttämisen huomaamattomuus, esimerkiksi paidan alta kukaan ei huomaa laastaria normaalielämässä.

Nikotiinilaastarin huonot puolet

Depotlaastareissa juurikin nikotiinipiikkien puuttuminen saattaa nousta ongelmaksi, tupakoitsija on tottunut siihen, että saa nopeasti nikotiinitasot nousuun ja laastareilla imeytyminen tapahtuu todella hitaasti. Tällä aikavälillä odotellessa laastarin vaikutuksen alkamista on todella suuri riski että savuke syttyy jälleen palamaan.

Laastareiden käyttö on myös hinnaltaan korvaushoitotuotteiden kategoriassa äärimmäistä kärkeä, tämä on kaikista kallein keino. Keskimääräiset hinnat ovat hieman yli kaksi euroa per laastari. Kaikille laastari ei myöskään ihon takia sovi, se voi ärsyttää ihoa.

Tupakoitsijat ovat tottuneet nauttimaan nikotiiniannoksensa oraalisesti, tämä voi aiheuttaa ongelman koska tapariippuvaiset kaipaavat juurikin tuota ominaisuutta muutamien muiden ohella.

Sivuvaikutukset ovat myös yksi merkittävä negatiivinen tekijä, tässä pientä listaa niistä:

  • Nikotiinista aiheutuvat sydämentykytykset
  • Mahdollinen ihon kutiaminen
  • Liiallisen nikotiiniannoksen aiheuttama pahoinvointi
  • Liiallisen nikotiiniannoksen aiheuttama huimaaminen
  • Mahdolliset vatsakivut
  • Nikotiinin stimuloivasta vaikutuksesta johtuvat uniongelmat
  • Laastarin käytöstä johtuvat iho-ongelmat

Nikotiinilaastareiden käyttö tupakoinnin ohessa

Mikäli tupakoit samalla kun käytät depotlaastareita riski saada nikotiinimyrkytys kasvaa huomattavasti. Tuotteiden käyttö samanaikaisesti onkin äärimmäisen epäsuositeltavaa. Mikäli saat liikaa nikotiinia kehoosi ja toleranssisi ei kestä sitä, oireet ovat hyvin epämiellyttävät.

Yleisimmät oireet ovat sykkeen nouseminen, yleinen kalpeus sekä pahoinvointi joka voi johtaa jopa oksenteluun. Sydän- sekä verisuonitaudeista kärsiville nikotiinimyrkytys voi olla jopa todella vaarallinen tila.

Vaihtoehto nikotiinilaastarille

Nikotiinikorvaushoitotuotteiden valikoima on kasvanut huimasti noista 1990-luvun alkuvuosista jolloin nikotiinilaastari keksittiin. On olemassa inhalaattoreita, purukumeja ja tabletteja pitämään himot kurissa. Uusin innovaatio alalla on nikotiinipussit, tämä onkin keino jolla lyhyessä ajassa on saavutettu loistavia tuloksia.

Yksi suurimmista syistä nikotiinipussien suosion suhteen on se, että nuuskaaminen on yleistynyt todella merkittävästi ja nikotiinipussit ovat loistava keino päästä myös tuosta pahasta tavasta eroon. Nikotiinipusseja ei kuitenkaan ole valitettavasti jälleenmyynnissä kotimaassa, niitä täytyy tilata verkkokaupoista mikäli kyseisiä tuotteita mielii kokeilla.

Tässä linkit kahteen artikkeliin joissa enemmän tietoa nikotiinipusseista sekä niiden hankinnasta:

Nikotiinipussit vaikuttavat olevan tällä hetkellä yksi suosituimmista ellei jopa suosituin keino tupakoinnin lopettamisen apuna. Esimerkiksi nikotiinipussit.comin Instagram-tililtä on tarkasteltavissa että heillä on tuhansia tyytyväisiä asiakkaita, jotka ovat päässeet tupakasta/nuuskasta eroon heidän tuotteidensa avulla. Nikotiinipussit.comin IG-tilin löydät täältä: NIKOTIINIPUSSIT.COM INSTAGRAM

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *