Nikotiinipussit ovat uusi markkina josta löytyy monenlaista tuotetta, kaikki eivät kuitenkaan laadultaan vastaa toisiaan ja tästä syystä päätin ottaa vertailuun tällä hetkellä Suomessa suosituimmat pussit. Kyseisten tuotteiden suosio on kasvanut räjähdysmäisesti kuten Tullin Hannu Sinkkonen kertoo.
Tullille kuitenkin aiheuttaa päänvaivaa laittomat nikotiinipussit joita ei kotimaahan saisi tilata, tässä artikkelissa käsittelemme ainoastaan sellaisia tuotteita joita Suomeen saa tilata. Jokaiseen tuotteeseen lisäämme linkin jonka kautta sitä voi hankkia, tällä tavoin voit olla varma ettet vahingossakaan tilaa mitään laitonta.
Pitäydymme vertailussa ainoastaan suurimpien ja luotettavimpien verkkokauppojen tuotteissa, netistä löytyy jos jonkimoista halpaa kopiosivua näistä kaupoista, niitä ei kuitenkaan tule pitää luotettavina.
Markkinoinnin laajuudesta ja sosiaalisen median seuraajakunnan laajuudesta voi päätellä jo melko paljon kaupan luotettavuudesta. Alla Suomen suurimman nikotiinipussikaupan tuotteita kotimaisten somejulkkisten testattavana:
Listaus parhaista nikotiinipusseista
1. Denssi Brain Freeze nikotiinipussi
Denssi otti huhtikuussa 2022 kotimaan markkinat haltuunsa myrskynlailla. Syy kyseisen tuotteen suosioon on yksinkertainen, mikään muu nikotiinipussi ei tarjoa yhtä voimakasta jäisyyttä sekä ”porausta” kuin se. Makuna toimii minttu ja jäätävyys on todellakin tuotteen nimen mukaista, pakotus on jo melko kivulias kokemattomalle käyttäjälle. Denssiä löydät tämän linkin takaa Denssi Brain Freeze nikotiinipussi
2. Ice FreezeReaper nikotiinipussi
Kyseinen hyytävä sekä samalla polttava nikotiinipussi nousi julkaisunsa jälkeen välittömästi kotimaan suosituimmaksi nikotiinipussiksi. Makuna on Carolina Reaper chilin sekä mintun todella voimakas sekoitus. Huulituntuma on todella voimakas eikä häviä siinä vahvimmille nuuskillekaan, loistava tuote siis tupakasta tai nuuskasta vieroittautumiseen. Tuotteen voit ostaa täältä: Ice FreezeReaper nikotiinipussi
3. Nyytti Tervalaku nikotiinipussi
Nyytti on melko tuore uutuus markkinoilla, se on kuitenkin osunut jo tuhansien Suomalaisten makuhermoon sinne jäädäkseen. Makuna on tietenkin Tervaleijona-pastillin todella voimakas tervan ja lakritsin yhdistelmä. Kyseisen tuotteen voit ostaa täältä: Nyytti Tervalaku nikotiinipussi
4. Snatch Frozen nikotiinipussi
Snatch on Eurooppalainen tuhdinkokoinen raikas mentholipussi. Yksi pussi painaa 0,7 grammaa joten kyse ei ole todellakaan mistään Slim-mallisesta nikotiinipussista. Tuote on yksi markkinoiden edullisimmista, tästä myös plussaa kyseiselle tuotteelle. Nämä pussit löydät täältä: Snatch Frozen nikotiinipussi
5. Volt Deep Freeze nikotiinipussi
Volt on Ruotsalaisen Swedish Matchin tuote. Se on huomattavasti laadukkaampi tuote kuin heidän aiempi tuotoksensa joka oli Zyn nikotiinipussi, kyseinen tuote ei Euroopassa ottanut juurikaan tuulta alleen ja nyt asia on korjattu Voltin avulla. Deep Freeze on todella voimakas jäätävä menthol-pussi. Kyseistä tuotetta voit ostaa täältä: Volt Deep Freeze nikotiinipussi
6. Paz Spearmint nikotiinipussi
Paz on Intialaisen Dholakia Tobaccon tuote joka on noussut suureen suosioon Balttiassa ja leviää sieltä hiljalleen muihinkin Euroopan maihin. Valmistusmaasta huolimatta tuote on todella laadukas ja maut kohdillaan, perusvarma arkipussi siis kyseessä. Spearmint on maultaan todella lähellä vihreää jenkkipurkkaa ja kyseistä tuotetta voit tilata täältä: Paz Spearmint nikotiinipussi
7. Shiro Fresh Mint nikotiinipussi
Shiron tuotteet ovat tunnetun valmistajan nimeltä AG Snus valmistamia, tämä oli yksi ensimmäisiä nikotiinipussibrändejä jotka alkoivat ottaa tuulta alleen Euroopassa. Tuotteet ovat laadukkaita ja parhaimman hinnan Shiron nikotiininuuskille saat linkkimme kautta. Fresh Mint on raikas minttupussi jota pääset tilaamaan täältä: Shiro Fresh Mint nikotiinipussi
8. Dope Lime Smash nikotiinipussi
Lime Smash on raikas limenmakuinen nikotiinipussi. Vastaavaa makua ei löydy yhdeltäkään toiselta valmistajalta, mikäli lime on lähellä sinun makuaistiasi kannattaa kyseinen pussi ottaa kokeiluun. Dopen tuotteet julkaistiin 2020 loppupuolella Suomen markkinoille ja ne ovat nauttineet todella suurta suosiota siitä lähtien kotimaisten nuuskanlopettajien keskuudessa. Limet pääset tilaamaan täältä: Dope Lime Smash nikotiinipussi
9. Ice Frost nikotiinipussi
Frost nousi 2020 vuonna koko Suomen tietoisuuteen uutena innovatiivisena nikotiinikorvaushoitotuotteena. Frostin avulla tuhannet tupakoitsijat ja nuuskaajat ovat päässeet eroon entisistä pahoista tavoistaan. Frost on Islannissa valmistettu jäinen minttu, monien mielestä paras ja ”poraavin” pussi mitä maailmalta löytyy. Frostia pääset ostamaan täältä: Ice Frost nikotiinipussi
10. Dissident Barberry Candy nikotiinipussi
Tässä listamme yllättäjä, kyseinen tuote on valmistettu Virossa paikallisen tehtaan toimesta. Maku on todella miellyttävä, mikäli et hae niinkään voimakasta porausta, vaan miellyttävää makeaa makua yhdistettynä pieneen nikotiinipotkuun, on tässä loistava vaihtoehto sinulle. Kyseinen tuote on erityisesti naisten suosiossa. Barberry Candy on perinteisen Virolaisen marjaisan karkin aromi. Dissidenttiä pääset tilaamaan täältä: Dissident Barberry Candy nikotiinipussi
11. Dope Ice Mango nikotiinipussi
Ice Mango on makea mangolta maistuva nikotiinipussi. Se on suosittu käyttäjien keskuudessa jotka eivät halua ainoastaan voimakasta minttu/mentholipotkua, vaan jotakin muuta nikotiinin lisäksi. Dopen hedelmämaut ovat toimivia ratkaisuja tällaisissa tilanteissa. Mangoa pääset maistelemaan täältä: Dope Ice Mango nikotiinipussi
Kysymyksiä ja vastauksia nikotiinipussit -aiheeseen liittyen
- Ovatko nikotiinipussit terveydelle vähemmän haitallisia kuin nuuska tai tupakka? – Ovat, nikotiinipussit ovat terveellisin mahdollinen tapa nauttia nikotiinia.
- Mistä minun kannattaisi hankkia nikotiinipussit netistä? – Suomen suosituin nikotiinipussikauppa on www.nikotiinipussit.com.
- Onko nikotiinipussien avulla helppoa lopettaa nuuskaaminen tai tupakointi? – Tuhannet käyttäjät ovat kertoneet että nikotiinipussien avulla tupakoinnin tai nuuskaamisen lopettaminen on onnistunut todella helposti.
- Onko nikotiinipussien käyttäminen halvempaa kuin nuuskaaminen tai tupakointi? – Kyllä on, tupakka on kotimaassa todella kallista ja nuuskaminen laillisesti on melko hankalaa tuontirajoituksista johtuen, pimeillä markkinoilla hinnat ovat myös nousseet huomattavasti koronapandemian aikana.
- Onko nikotiinipussien tilaaminen laillista? – Mikäli käytät luotettavia nettikauppoja, kuten nikotiinipussit.com tai nicofy.com, voit olla varma siitä että tuotteet ovat Suomen Tullin tuontilakien mukaisia, etkä joudu mihinkään vaikeuksiin niitä tilatessasi.
- Onko nikotiinipussit vaarallisia? – Nikotiinipussit ovat aivan yhtä vaarattomia kuin esimerkiksi Nicorette nikotiinipurukumit, mikäli tilaat pussisi artikkelissa mainituista luotettaviksi todetuista verkkokaupoista.
- Saako Suomesta nikotiinipusseja? – Valitettavasti ainoastaan verkkokauppojen kautta saat laadukkaita nikotiinipusseja.
- Kauanko nikotiinipussit säilyy käyttökelpoisina? – Miltei poikkeuksetta valmistuspäivästä vuoden eteenpäin.
- Mitä nikotiinipussit ovat? – Pussinuuskan tapaan käytettäviä nikotiinia sisältäviä tupakattomia nikotiinikorvaushoitotuotteita.
- Paljonko tupakka sisältää nikotiinia verrattuna nikotiinipusseihin? – Yhdestä tupakasta imeytyy keuhkojen kautta tupakoitsijan kehoon 1-3 milligrammaa nikotiinia. Yhdestä nikotiinipussista imeytyy neljä milligrammaa nikotiinia.
- Mitä eroa on nuuskalla ja nikotiinipussilla? – Nikotiinipussit eivät sisällä ollenkaan tupakkakasvia, ainoastaan nestemäistä nikotiinia. Nikotiinipusseista on myös jätetty pois käytännössä kaikki muut lisäaineet.
Nikotiinipussit kokemuksia
Tämän blogin kirjoittaja on itse lopettanut tupakan sekä nuuskan käyttämisen nikotiinipussien avulla. Tästä inspiroituneena hän aloitti kirjoittamaan blogia liittyen tupakoinnin lopettamiseen ja siihen tarjolla oleviin apukeinoihin.
Kyseisestä aiheesta kiinostuneena blogin kirjoittaja on tutkinut tuhansia palautteita foorumeilla sekä nikotiinipussikauppojen omilla sivuilla. Näistä palautteista voi selkeästi päätellä, että nikotiinipussit ovat tällä hetkellä yksi parhaista, ellei jopa paras apukeino tupakoinnin sekä nuuskaamisen lopettamisen tukena. Kirjoittaja on käyttänyt jo yli vuoden verran tuotteita ja onnistunut niiden avulla pysymään erossa enemmän haitallisista nikotiinituotteista.
Mistä nikotiinipussit koostuvat?
Nikotiinipussien ainesosat ovat miltei merkistä tai valmistajasta riippumatta hyvin samankaltaisia. Itse ainesosat ovat pakattu pussiin joka on ”nonwowen”-materiaalia. Tämä kyseinen materiaali päästää pussin sisällä olevasta kuidusta nikotiinin ja makuaineet imeytymään käyttäjän kehoon.
Pussin sisällä on luontaista kuitua johon on sekoitettu muut loput ainesosat. Kyseisen luontaisen kuidun E-koodi on E460. Kuituun on sekoitettu seuraavia aineksia:
- Tasapainottajat, E500 ja natriumkarbonaatti
- Luonnollisia makuaineita
- Makeisista ja purukumeista tuttua täyte-ainetta, ksantaani E415
- Nikotiinisuola
Joissakin nikotiinipusseissa kuten esimerkiksi Ice-brändin tuotteissa kuituun on sekoitettu myös ksylitolia. Tämä on loistava lisäys, ksylitolihan on tunnetusti hampaille todella positiivinen lisä.
Suomen parhaat nikotiinipussikaupat
Suomen suurin ja suosituin nikotiinipussikauppa
Kiistattomasti suosituin nikotiinipussikauppa kotimaan markkinoilla on www.nikotiinipussit.com. Heillä on laaja seuraajakunta somessa ja tuhansia positiivisia palautteita tyytyväisiltä asiakkailta ympäri Suomen.
Kaikki heidän tuotteensa ovat yksinoikeudella saatavissa ainoastaan heiltä. Myös maut ovat melko uniikkeja, esimerkiksi tervalakun tai chilimintun aromeilla varustettuja laadukkaita pusseja ei muilta kaupoilta löydy. Brändit joita Nikotiinipussit.com myy, löytyy seuraavasta listauksesta:
- Ice nikotiinuuska
- Dope nikotiininuuska
- Nyytti nikotiininuuska
- Paz nikotiininuuska
- Tundra nikotiininuuska
Nikotiinipussit.com kokemuksia
Asiakkaiden kokemuksia kyseisestä verkkokaupasta voit lukea esimerkiksi heidän Instagrammin puolelta, alla upotettuna postaus heidän tililtään josta pääset tutkimaan kommentteja. Huomattavaa on että heidän tilillään on miltei 10000 seuraajaa, tämä on huomattavasti luotettavuutta lisäävä tekijä, mikäli etsii itselleen oikeaa kauppaa josta tilata pussit.
Blogin kirjoittaja on tilannut itselleen kyseisestä kaupasta omat nikotiininuuskansa jo vuoden 2020 alkupuolelta lähtien, syy tähän on laadukkaat tuotteet joita ei muualta saa. Toimitus on ollut nopeaa, yleensä 2-4 työpäivää ja mikäli jotain kysyttävää on ollut, asiakaspalvelun chatti vastaa nopeasti ja tehokkaasti.
Suomen toiseksi suurin ja suosituin nikotiinipussikauppa
Vahvana kakkosena markkinoilla toimii www.nicofy.com verkkokauppa. Nicofy kilpailee nikotiinipussit.comin kanssa ja koittaa vallata markkinaa hieman laajemmalla valikoimalla ja muutamalla yksinoikeustuotteella. Nicofylla on yksinoikeudella myynnissä muunmuassa seuraavia tuotteita:
- Snatch nikotiininuuska
- Aroma King nikotiininuuska
- Dissident nikotiininuuska
- Camo nikotiininuuska
- ILVS nikotiininuuska
Snatch Frozen sujahtaa päivittäin kymmenientuhansien tupakoinnin tai nuuskamisen lopettajien ylähuuliin ympäri kotimaan. Tässä pieni arvosteluvideo suositulta kotimaiselta striimaajalta tuotteeseen liittyen:
Suomen halvimmat nikotiinipussit sekä suurin nikotiinipussivalikoima
Nicofyn valttikortteja ovat valikoiman laajuus sekä hinnat. Tuotteiden laatu ei välttämättä ole aivan samalla tasolla nikotiinipussit.comin tuotteiden rinnalla, budjettiratkaisuksi Nicofy on siis loistava valinta!
Nicofy.com kokemuksia
Blogin kirjoittaja on toisinaan testannut Nicofyn nikotiinipusseja. Valikoima on todella suuri ja makuja tarjolla laidasta laitaan. Henkilökohtaiset suosikkini kyseisen kaupan valikoimasta ovat Snatchin sekä Dissidentin nikotiinipussit. Snatch hintansa puolesta, Dissident taas tarjoaa todella loistavia makuja.
Palvelu on hyvin pitkälti samalla tasolla kuin edellisessä mainitussa verkkokaupassakin, toimitukset tulevat 2-4 työpäivän sisällä ja asiakaspalvelu on valppaan arkisin. Alla löytyy upotteena Nicofyn Instagrammista postaus jonka kautta pääset heidän tililleen lueskelemaan muiden asiakkaiden kommentteja kyseisestä kaupasta.
Mikä on paras nikotiinipussi sinun käyttöösi?
Tämä onkin sitten hieman hankala kysymys, se riippuu pitkälti siitä mikä maku on eniten mieleesi. Ylivoimaisesti suosituimpia kokonaisuudessaan ovat mintun ja mentholin makuiset nikotiinipussit. Esimerkiksi kotimaan suosituin ja tämän perusteella paras nikotiinipussi Ice FreezeReaper on sekoitus juurikin minttua ja chiliä.
Mikäli kuitenkin mintun ja mentholin maut eivät ole sinulle oikea ratkaisu, voit näiden kauppojen valikoimista löytää tuotteita Tervaleijonasta persikkaan ja kaikkea tuolta väliltä. Toisinaan vaihtelu tekeekin terää, blogin kirjoittaja nauttii toisinaan esimerkiksi Pazilta lakritsia tai Dissidentiltä mustikkaa vaikka nauttiikin pääosin Icen Freezereapperia arkikäytössä.
Tupakka vai nikotiinipussit?
Kun verrataan tupakan terveysvaikutuksia nikotiinipusseihin, on selvää että nikotiinipussit ovat huomattavasti vähemmän haitallinen vaihtoehto nikotiiniriippuvuuden lääkitsemiseen.
Yhdessä savukkeessa on noin kuusisataa erilaista ainesosaa. Savukkeen sytyttäessä siitä muodustuu noin neljäsataa erilaista yhdistettä. Näistä yhdisteistä viisikymmentä on todettu syöpää aiheuttaviksi. Haitallisimmat ainesosat tupakasta löytyy alla olevasta listasta:
- Terva
- Hiilimonoksidi (häkä)
- Syanidi
- Kadmium
- Lyijy
- Polonium 210
Nuuskan erot nikotiinipusseihin
Verrattaessa nikotiinipusseja nuuskaan, on huomattavissa että nikotiinipusseissa on huomattavasti yksinkertaisempi kemiallinen koostumus. Nikotiinipussit sisältävät keskimäärin noin viittä erilaista ainesosaa, nuuskassa taas on todettu miltei kolmetuhatta erilaista kemikaalia. Näistä kemikaaleista kaksikymmentäkahdeksan on todettu karsinogeenisiksi. Yksi näistä on esimerkiksi radioaktiivinen uraani.
Merkittäviä silmämääräisesti todettavia eroja nuuskaajalla nikotiinipussien käyttäjään verrattaessa on limakalvoilla tapahtuneet vauriot, nikotiinipusseilla ei vastaavia vaurioita pääse tapahtumaan. Nikotiinipussit ovat siis huomattavasti nuuskaamista vähemmän haitallinen keino nauttia nikotiiniannos.
Uusimmat nikotiinipussit markkinoilla
Koska kyseisten tupakattomien nuuskien eli nikotiinipussien suosio on räjähdysmäisessa kasvussa, uusia tuotteita virtaa jatkuvasti markkinoille. Kuluttajien kokemusten perusteella laadukkaimmat tuotteet löytyvät Nikotiinipussit.comin verkkokaupasta.
Seuraavaksi esittelemme muutaman uutuustuotteen joita heidän valikoimistaan löytyy. Nikotiinipussit.com päivittää valikoimaansa jatkuvasti uusilla tuotteilla ja sieltä löydät varmasti koko kotimaan tunnetuimmat tuotteet. Kuumimpia uutuksia tarjoavat Biitti sekä Ice brändien tuotteet.
Uudet Ice nikotiininuuskat
- Ice LiquoriceReaper 4mg
- Ice Frost 2.0 4mg
- Ice Lemon Berry 4mg
- Uudet Icen nikotiininuuskat voit tilata seuraavan linkin takaa: ICE
Uudet Biitti nikotiininuuskat
- Biitti Wintergreen 4mg
- Biitti Eucalyptus 4mg
- Biitti Strong Mint 4mg
- Uudet Biitin nikotiininuuskat voit tilata seuraavan linkin takaa: BIITTI
Kuinka käyttää nikotiinipusseja?
Nikotiinipusseja käytetään kuten perinteistä pussinuuskaakin käytetään, ota yksi kappale nuuskapusseja käteesi ja pyörittele siitä sormilla miellyttävän muotoinen tyyny itsellesi. Tämän jälkeen aseta nikotiinipussi ylähuulesi sekä ikenen väliin ja anna nikotiinin imeytyä samalla kun nautit miellyttävästä mausta suussasi.
Suositeltava käyttöaika yhdella nikotiininuuskalla on viidestätoista kolmeenkymmeneen minuuttia. Pidemmällä käyttöajalla ei ole haittavaikutuksia. Käytetyn nikotiinipussin voit sujauttaa jokaisesta annoskiekosta löytyvään lokeroon, joka on tarkoitettu niiden säilömistä varten, kunnes voit tyhjentää käytettyjen pussien lokeron roskakoriin.
Nikotiinipussien käyttöä suositellaan aina kun mielesi tekee polttaa savuke tai käyttää perinteistä nuuskaa, tällä tavoin voit vieroittauta tupakkaa sisältävistä tuotteista. Nikotiinipussit ovat käyttäjiensä kokemuksien perusteella loistava nikotiinikorvaushoitotuote.
Mitä nikotiinipussit sisältävät ja miksi?
Monia ihmisiä askarruttaa varmasti mitä kyseiset tuotteet sitten oikein sisältävät ja miksi nämä ainesosat ovat niissä. Seuraavassa luettelossa listaamme markkinoiden suosituimpien nikotiinipussien ainesosat ja syyt miksi niitä on tuotteissa:
Selluloosa E460 | Pussin sisällä oleva materiaali johon muut ainekset imeytetty. |
Vesi | Nestemäisten ainesten pohja-aine. |
Nikotiini | Korvaamaan tupakkatuotteiden käytöstä aiheutuneen nikotiininpuutoksen tunteen. |
Luontaiset aromit | Käytetään antamaan makua tuotteeseen. |
Happamuudensäätöaine E500 | Säätämään tuotteen Ph-arvoa, tällä tehdään ”porauksen” tunne. |
Kosteuttava aine E1520 | Tuo pusseihin kosteutta, tällä vältetään esimerkiksi Zonnic annospusseissa esiintyvä kuivuuden tunne. |
Sukraloosi E955 | Makeuttaja. |
Säilöntäaine E202 | Saadaan tuotteelle pidempi käyttöikä. |
Ksylitoli | Tukemaan hampaiden hyvinvointia. |
Pingback: Biitti chili bomb nikotiinipussi arvostelu - Nuuska arvostelut